Minä herätin minut!
Yhtäkkiä minä olin taas siinä. Unen läpi tunsin läsnäoloni ja havahduin lähemmäksi päivän tietoisuutta. Tunsin itseni heti. Miten olinkaan kaivannut minua!
Kaikki oli niin selvää, tämä on todellinen minä. Se harmaa ja nuutunut ei ole totta. Minun ei kuulu näkyä huurteisesta kylpyhuoneen peilistä vaan hyvin kiillotetusta kuvastimesta, jossa on kauniit kehykset. Ja siinä minä olin, kirkkaana ja tuttuna. Koko makuuhuone on täynnä valoa.
Herätin Kiin, kaivauduin hänen kehonsa lämpöön ja kuiskin, että kipu on poissa. Uskotko minua? Melkein vuosi on kulunut kivun huuruissa ja nyt sitä ei enää ole! Puhu minulle! Haluan jakaa tämän hetken.
Ensimmäinen annos morfiinia ja voin unohtaa ehkä-lauseet – tämä aiheuttaa riippuvuutta! Haluan tavata itseni uudestaan. Haluan uskaltaa suunnitella tulevaa ja toteuttaa haaveitani. En välitä siitä, että minä olen vain kemiaa. Mitä muuta olisin?
Kun Kii nukahti, jatkoin kalenterin täyttämistä mielessäni. Enää tuleva ei tuntunut ahtaalta ja harmaalta vaan oli täynnä mielenkiintoa ja viehätystä. Saanko jo nousta sängystä? On niin paljon tehtävää.
tulpa
tiistai 23. tammikuuta 2007
maanantai 22. tammikuuta 2007
Minä – ihminen
Hei, haloo! Minä olen täälläpäin! Siellä kirkkaassa ruudussa on vain kuollutta kirjainta, mutta minä olen elävä – vielä.
Ai, pitäisikö minun allekirjoittaa uusi sitoumus hoitokertomuksen saamiseksi. Allekirjoitin jo yhden kuukausi sitten ja tarkoituksena oli, että sinä olisit tutustunutkin tuohon materiaaliin.
”No jopas, täällähän näitä onkin. Enpä ole huomannut katsoa.”
Minä en ole tapaus, potilas enkä koekaniini. Minulle pitää esitellä hoitovaihtoehtoja ja minun kuuluu voida esittää lisäkysymyksiä. Minä haluan käydä keskustelua omasta hoidostani. Minä kaipaan tilaa olla huolestunut ja minä haluan tulla kuulluksi.
Minä olen ihminen!
tulpa
Ai, pitäisikö minun allekirjoittaa uusi sitoumus hoitokertomuksen saamiseksi. Allekirjoitin jo yhden kuukausi sitten ja tarkoituksena oli, että sinä olisit tutustunutkin tuohon materiaaliin.
”No jopas, täällähän näitä onkin. Enpä ole huomannut katsoa.”
Minä en ole tapaus, potilas enkä koekaniini. Minulle pitää esitellä hoitovaihtoehtoja ja minun kuuluu voida esittää lisäkysymyksiä. Minä haluan käydä keskustelua omasta hoidostani. Minä kaipaan tilaa olla huolestunut ja minä haluan tulla kuulluksi.
Minä olen ihminen!
tulpa
sunnuntai 21. tammikuuta 2007
Muistitila
Terve Kapteeni,
tässä taannoin muistelit edellisen sukupolvemme uutta elämänvaihetta, jossa he laittoivat kattilat jakoon. Sinä olit ystävällisesti kantamassa kuppeja ja kippoja ja tekemässä näkyväksi jo kauan sitten syntynyttä juopaa. Hämmästyit, kun kerroin, että minä en muistanut tuota hetkeä. Olin läsnä kanssasi yhteisessä ajassa ja paikassa, tilanne oli merkityksellinen, mutta en olisi muistanut sitä ilman sinua. Tuo tapahtuma oli minulla tallessa, mutta oven sinne olin sulkenut sangen tiukasti. Onkohan minulla jo alkanut olla puutetta muistitilasta vai olenko vain valikoiva?
Olen ollut viime viikkoina rauhaton, sillä yhteyteni ulkomaailmaan on ollut lainakoneiden varassa. Oman kannettavani muistitila ei enää riittänyt kaikelle sille, jonka olen halunnut säilyttää. Huollossa tapahtui kuitenkin jotain. Liikaa virtaa liian äkkiä ja emolevy tuhoutui halvaannuttaen koneen - ja osittain minutkin. Emolevyn odotus ja asentaminen vei aikaa, onneksi vain rajallisesti. Nyt sormeni jo juoksevat eloisasti oman koneeni koskettimilla. Tämä rauhoittaa.
Voikohan ihminen kokea jotain liian nopeasti ja liian voimakkaasti, niin että ovet läimähtävät kiinni ja jättävät muistijäljen tavoittamattomiin?
tulpa
tässä taannoin muistelit edellisen sukupolvemme uutta elämänvaihetta, jossa he laittoivat kattilat jakoon. Sinä olit ystävällisesti kantamassa kuppeja ja kippoja ja tekemässä näkyväksi jo kauan sitten syntynyttä juopaa. Hämmästyit, kun kerroin, että minä en muistanut tuota hetkeä. Olin läsnä kanssasi yhteisessä ajassa ja paikassa, tilanne oli merkityksellinen, mutta en olisi muistanut sitä ilman sinua. Tuo tapahtuma oli minulla tallessa, mutta oven sinne olin sulkenut sangen tiukasti. Onkohan minulla jo alkanut olla puutetta muistitilasta vai olenko vain valikoiva?
Olen ollut viime viikkoina rauhaton, sillä yhteyteni ulkomaailmaan on ollut lainakoneiden varassa. Oman kannettavani muistitila ei enää riittänyt kaikelle sille, jonka olen halunnut säilyttää. Huollossa tapahtui kuitenkin jotain. Liikaa virtaa liian äkkiä ja emolevy tuhoutui halvaannuttaen koneen - ja osittain minutkin. Emolevyn odotus ja asentaminen vei aikaa, onneksi vain rajallisesti. Nyt sormeni jo juoksevat eloisasti oman koneeni koskettimilla. Tämä rauhoittaa.
Voikohan ihminen kokea jotain liian nopeasti ja liian voimakkaasti, niin että ovet läimähtävät kiinni ja jättävät muistijäljen tavoittamattomiin?
tulpa
Keskitila
Tiedätkö Kii, olin kuvitellut, että keskihuone olisi ollut jo valmis tähän päivään mennessä. Loin mielessäni tuosta huoneesta talon sydämen. Tilan, joka yhdistäisi kaikki muut huoneet ja jossa harmaa takka lämmittäisi juuri tällaisinä päivinä. Haaveilin metsän vihreistä nojatuoleista ja vaaleasta kirjahyllystä. Siihen piti laittaa kaikki runot. Seiniin maalasin okraa ja lattialle tammea. Pienelle pöydälle kuvittelin lempeää valoa antavan lampun. Seinänkin kaadoin ja annoin lämmön hehkua olohuoneeseen.
Kuluneet vuodet eivät ole antaneet meille paljonkaan valinnan mahdollisuuksia. Arki on mennyt unelmien edelle. Mutta miksi sinun toimesi ovat niin laimeita? Miksi et etene? Mikä sinua pidättelee? Et voi enää olla paras. Osaatko sittenkään suostua siihen?
Luulen kannustaneeni sinua. Ehkä olen kuitenkin vain ollut hiljaa ja jättänyt sanomatta. Mieleni luomat sanat ovat vaativia, niillä täytyy olla tilaa. Minun sisäinen tilani alkaa pian olla täynnä. Sanojen täytyy hengittää, muuten ne tukehtuvat ja minä tukehdun niiden mukana.
Milloin teemme päätöksiä tulevasta?
tulpa
Kuluneet vuodet eivät ole antaneet meille paljonkaan valinnan mahdollisuuksia. Arki on mennyt unelmien edelle. Mutta miksi sinun toimesi ovat niin laimeita? Miksi et etene? Mikä sinua pidättelee? Et voi enää olla paras. Osaatko sittenkään suostua siihen?
Luulen kannustaneeni sinua. Ehkä olen kuitenkin vain ollut hiljaa ja jättänyt sanomatta. Mieleni luomat sanat ovat vaativia, niillä täytyy olla tilaa. Minun sisäinen tilani alkaa pian olla täynnä. Sanojen täytyy hengittää, muuten ne tukehtuvat ja minä tukehdun niiden mukana.
Milloin teemme päätöksiä tulevasta?
tulpa
sunnuntai 14. tammikuuta 2007
Ihosi ei ole tuttu
Tuoksu on oikea, mutta miksi ihosi ei tunnu yhteiseltä?
Kenen vieressä olen?
tulpa
Kenen vieressä olen?
tulpa
tiistai 9. tammikuuta 2007
sprul pa - tulpa
Pieksämäen aseman blues on luotu mielenvoimalla niinkuin tulpa, olento jota ei ole kuin kuviteltuna, mutta joka saattaa tulla todeksi. Tulpan saattaminen fyysiseen hahmoon vaatii harjoitusta ja keskittymistä. Mielenvoima vaatii tahdon voimaa.
Sprul pa merkitsee ruumista tai ruumiillistumaa tai heijastusta tai läsnäoloa. Tuo on tiibettiä, mutta tämä on blogi on suomea ja kiittää Leena Krohnia - kiitos!
Sprul pa merkitsee ruumista tai ruumiillistumaa tai heijastusta tai läsnäoloa. Tuo on tiibettiä, mutta tämä on blogi on suomea ja kiittää Leena Krohnia - kiitos!
Kirje lapsuuden kaverille
Hei T,
mitä sulle kuuluu? Aika hurjaa kirjoittaa sinulle näin monen vuoden jälkeen. Onko siitä tosiaankin yli 30 vuotta, kun viimeksi olimme minkäänlaisessa yhteydessä?
Mutta joo, tämä meni nyt heti alkuun aika kliseiseksi. Oikeastaan mun piti kirjoittaman, että muistatko kun kuuntelimme yhdessä Leskisen Syksyn säveltä? Sun sisko oli nauhoittanut sen c-kasetille ja sä soitit sen mulle sen teidän yhteisen valkoisen koulupöydän ääressä. Siihen aikaan kaikilla oli valkoiset koulupöydät - paitsi minulla, jolla ei ollut koulupöytää ollenkaan, koska vain veljeni sai sellaisen meidän perheessä – mutta siis joo, sulla ja siskollasi oli valkoinen koulupöytä. Jompi kumpi teistä oli liimaillut siihen tarroja. Se oli muuten siihen aikaan aika luksusta, sillä eihän tarroja ollut kaikilla - kiiltsikat olivat tavallisia ja tarrat luksusta. Siinä me sitten istuttiin ja kuunneltiin Syksyn säveltä ja oltiin pienen tytön hurmiossa.
Ja tiedätkö, ei se ollut oikeasti Syksyn sävel, jota me kuunneltiin. Olen aina kertonut tarinaa sinusta ja Syksyn sävelen kuuntelemisesta ja vasta aikuisena tajunnut, että tuo biisi syntyi Leskisen päässä vasta sen jälkeen, kun me ei enää oltu yhdessä. Kun näin jälkeenpäin täytän muistini aukkoja, niin luulen että kuuntelemamme biisi oli ”Minkä aamu toi” tai joku muu vastaava haikea viritelmä. Oikeastaan tietyllä biisillä ei ole kovin suurta merkitystä. Merkittävintä minun tarinassani on se haikeus, jota tuo musiikillinen kappale silloin välitti ja jonka hurmiossa me olimme mukana.
Hurmiossa me taidettiin olla aika usein muutenkin. Sun kanssa kokeiltiin kaikenlaista kiellettyä. Sä olit mun pikkutytön elämän ”pahis” eli se kaveri, jonka kanssa rikottiin tabuja. Vaan eihän sitä silloin tiedetty, että kyse oli tabuista. Tehtiin vaan jotain, jonka molemmat tiesi kiellettyksi, mutta joka oli niin tärkeää, että se piti tehdä kiinnijäämisen pelosta huolimatta.
Mä olin usemmiten äiti. Sä makasit mun päällä ja hinkkasit itseäsi mua vasten. Se oli kiihottavaa. Kerran sun sisko tuli huoneeseen, seisoi vähän aikaa ovella ja sanoi: ”Ai, te leikitte taas kotia” ja lähti pois. Me oltiin vähän aikaa noloina ja jatkettiin sitten. En ole varma pääsinkö koskaan loppuun asti sun kanssa, mutta ei se ollut silloin edes tärkeää. Oli vain hetki, jolloin olimme jonkin uuden ja kummallisen portilla emmekä vielä sisällä.
Sun huoneen lisäksi muistan junaradan varren kivikon. Ehkä siskosi yllätysvierailu sai meidät siirtymään suojaisampaan paikkaan, mutta hei! oliko se nyt oikeasti suojaisampi, kun siinä meni kävelytie, autotie ja junarata ja kaikki vähintään kymmenen metrin päässä. No okei, me oltiin vasta alle kymmenen, mutta ne kivet oli kyllä aika kovia. Kuinkahan moni ohikulkija kummastelikaan meidän leikkejä.
Sitten mä muutin toiselle puolelle kaupunkia ja toiseen kouluun eikä me enää nähty. Kävin mä varmaan kerran sun luona, mutta en edes muista olitko silloin kotona. Silti sä olet jotenkin kulkenut mun matkassa nämä vuodet. Se pikkutyttö siis, joka sä olit silloin, et sinä oikeasti. Millainen sä olet tänään? Asutko vielä tuossa samassa kaupungissa vai pidätkö majaasi jossain toisaalla? Mikä sun nimi on? Mitä sä teet elääksesi? Pidätkö siitä mitä teet? Vieläkö sä laulat ja onko sulla vieläkin suuria tappeluita sun ison siskon kanssa?
Mun elämä on asettunut aika lailla niille raiteille, mitä lapsena haaveilin. Mulla on työ, josta pidän ja perhe jonka kanssa elän, rakastankin joskus. Lemmikkejäkin on. Mä olen muuttanut pois syntymäkaupungista ja asun nyt liian suuressa ihmisten keskittymässä. Ei täällä oikeasti opi ketään tuntemaan ja kukaan ei puhu samalla tavalla kuin silloin ennen. Joskus hämmästyn, kun joku tuttu sanoo olevansa samoilta kulmilta kotoisin, mutta hänen puheestaan ei sitä enää kuule. Mitä meille käy, kun menetämme lapsuutemme?
Mä kirjoitan sulle taas joku toinen kerta. Nyt mun pitää ryhtyä valmistelemaan perheen sunnuntaiateriaa. Ajattelin laittaa tänään poronkäristystä. Eka kerta muuten ja joku lapsista sanoo kuitenkin, ettei pidä ruuasta, mutta kaikkia ei voi miellyttää – ei edes joka kerta
sinun
tulpa
mitä sulle kuuluu? Aika hurjaa kirjoittaa sinulle näin monen vuoden jälkeen. Onko siitä tosiaankin yli 30 vuotta, kun viimeksi olimme minkäänlaisessa yhteydessä?
Mutta joo, tämä meni nyt heti alkuun aika kliseiseksi. Oikeastaan mun piti kirjoittaman, että muistatko kun kuuntelimme yhdessä Leskisen Syksyn säveltä? Sun sisko oli nauhoittanut sen c-kasetille ja sä soitit sen mulle sen teidän yhteisen valkoisen koulupöydän ääressä. Siihen aikaan kaikilla oli valkoiset koulupöydät - paitsi minulla, jolla ei ollut koulupöytää ollenkaan, koska vain veljeni sai sellaisen meidän perheessä – mutta siis joo, sulla ja siskollasi oli valkoinen koulupöytä. Jompi kumpi teistä oli liimaillut siihen tarroja. Se oli muuten siihen aikaan aika luksusta, sillä eihän tarroja ollut kaikilla - kiiltsikat olivat tavallisia ja tarrat luksusta. Siinä me sitten istuttiin ja kuunneltiin Syksyn säveltä ja oltiin pienen tytön hurmiossa.
Ja tiedätkö, ei se ollut oikeasti Syksyn sävel, jota me kuunneltiin. Olen aina kertonut tarinaa sinusta ja Syksyn sävelen kuuntelemisesta ja vasta aikuisena tajunnut, että tuo biisi syntyi Leskisen päässä vasta sen jälkeen, kun me ei enää oltu yhdessä. Kun näin jälkeenpäin täytän muistini aukkoja, niin luulen että kuuntelemamme biisi oli ”Minkä aamu toi” tai joku muu vastaava haikea viritelmä. Oikeastaan tietyllä biisillä ei ole kovin suurta merkitystä. Merkittävintä minun tarinassani on se haikeus, jota tuo musiikillinen kappale silloin välitti ja jonka hurmiossa me olimme mukana.
Hurmiossa me taidettiin olla aika usein muutenkin. Sun kanssa kokeiltiin kaikenlaista kiellettyä. Sä olit mun pikkutytön elämän ”pahis” eli se kaveri, jonka kanssa rikottiin tabuja. Vaan eihän sitä silloin tiedetty, että kyse oli tabuista. Tehtiin vaan jotain, jonka molemmat tiesi kiellettyksi, mutta joka oli niin tärkeää, että se piti tehdä kiinnijäämisen pelosta huolimatta.
Mä olin usemmiten äiti. Sä makasit mun päällä ja hinkkasit itseäsi mua vasten. Se oli kiihottavaa. Kerran sun sisko tuli huoneeseen, seisoi vähän aikaa ovella ja sanoi: ”Ai, te leikitte taas kotia” ja lähti pois. Me oltiin vähän aikaa noloina ja jatkettiin sitten. En ole varma pääsinkö koskaan loppuun asti sun kanssa, mutta ei se ollut silloin edes tärkeää. Oli vain hetki, jolloin olimme jonkin uuden ja kummallisen portilla emmekä vielä sisällä.
Sun huoneen lisäksi muistan junaradan varren kivikon. Ehkä siskosi yllätysvierailu sai meidät siirtymään suojaisampaan paikkaan, mutta hei! oliko se nyt oikeasti suojaisampi, kun siinä meni kävelytie, autotie ja junarata ja kaikki vähintään kymmenen metrin päässä. No okei, me oltiin vasta alle kymmenen, mutta ne kivet oli kyllä aika kovia. Kuinkahan moni ohikulkija kummastelikaan meidän leikkejä.
Sitten mä muutin toiselle puolelle kaupunkia ja toiseen kouluun eikä me enää nähty. Kävin mä varmaan kerran sun luona, mutta en edes muista olitko silloin kotona. Silti sä olet jotenkin kulkenut mun matkassa nämä vuodet. Se pikkutyttö siis, joka sä olit silloin, et sinä oikeasti. Millainen sä olet tänään? Asutko vielä tuossa samassa kaupungissa vai pidätkö majaasi jossain toisaalla? Mikä sun nimi on? Mitä sä teet elääksesi? Pidätkö siitä mitä teet? Vieläkö sä laulat ja onko sulla vieläkin suuria tappeluita sun ison siskon kanssa?
Mun elämä on asettunut aika lailla niille raiteille, mitä lapsena haaveilin. Mulla on työ, josta pidän ja perhe jonka kanssa elän, rakastankin joskus. Lemmikkejäkin on. Mä olen muuttanut pois syntymäkaupungista ja asun nyt liian suuressa ihmisten keskittymässä. Ei täällä oikeasti opi ketään tuntemaan ja kukaan ei puhu samalla tavalla kuin silloin ennen. Joskus hämmästyn, kun joku tuttu sanoo olevansa samoilta kulmilta kotoisin, mutta hänen puheestaan ei sitä enää kuule. Mitä meille käy, kun menetämme lapsuutemme?
Mä kirjoitan sulle taas joku toinen kerta. Nyt mun pitää ryhtyä valmistelemaan perheen sunnuntaiateriaa. Ajattelin laittaa tänään poronkäristystä. Eka kerta muuten ja joku lapsista sanoo kuitenkin, ettei pidä ruuasta, mutta kaikkia ei voi miellyttää – ei edes joka kerta
sinun
tulpa
Tervehdys Maestrolle
Maestro Leskinen,
kaikki tunsivat sinut - ja hei, siis ihan oikeasti - kaikki! Niin kauan kuin sinä teit biisejä, niin niillä riitti laulajia - eihän sellainen lopu. Sun biisit jatkaa olemistaan ja sinä niiden mukana. Pieni henkäys sinua lehahtaa ilmoille aina, kun biisejäsi toistetaan.
Kun ruumiisi kuoli, niin istuin mieheni kanssa radion ääressä ja kuuntelin sinusta tehdyn muisto-ohjelman. Olimme aika hiljaisia, joskus naurahtelimme jutuille sinusta ja minä veisailin biisejäsi mukana. Arvaa olemmeko koskaan aikaisemmin kuunnelleet yhtäkään radiolähetystä yhdessä!
Tästäkin kiitos:
"On helppoa olla samaa mieltä
on helppoa olla mieletön
vaan enemmän löytää kun poikkeaa tieltä
ja oikaisee läpi metsikön
Miten ajattelen jos en ajattele toisin
mihin häkkiin lensinkään
miten ajattelen jos en ajattele toisin
ajattelenko ensinkään
On helppoa mennä joukon mukaan
on helppoa mennä minne vaan
vaan kysyä sopii oppiiko kukaan
siellä ajattelemaan" - Leskinen, Toisinajattelija
sinun
tulpa
kaikki tunsivat sinut - ja hei, siis ihan oikeasti - kaikki! Niin kauan kuin sinä teit biisejä, niin niillä riitti laulajia - eihän sellainen lopu. Sun biisit jatkaa olemistaan ja sinä niiden mukana. Pieni henkäys sinua lehahtaa ilmoille aina, kun biisejäsi toistetaan.
Kun ruumiisi kuoli, niin istuin mieheni kanssa radion ääressä ja kuuntelin sinusta tehdyn muisto-ohjelman. Olimme aika hiljaisia, joskus naurahtelimme jutuille sinusta ja minä veisailin biisejäsi mukana. Arvaa olemmeko koskaan aikaisemmin kuunnelleet yhtäkään radiolähetystä yhdessä!
Tästäkin kiitos:
"On helppoa olla samaa mieltä
on helppoa olla mieletön
vaan enemmän löytää kun poikkeaa tieltä
ja oikaisee läpi metsikön
Miten ajattelen jos en ajattele toisin
mihin häkkiin lensinkään
miten ajattelen jos en ajattele toisin
ajattelenko ensinkään
On helppoa mennä joukon mukaan
on helppoa mennä minne vaan
vaan kysyä sopii oppiiko kukaan
siellä ajattelemaan" - Leskinen, Toisinajattelija
sinun
tulpa
Kirje kaikkivaltiaalle pojalleni
Sinä seitsemäntoistavuotias! Maailma on tällä hetkellä sinun. Voit lähteä bussille viime minuutilla ja vaikka se tulisi etuajassa, voit juosta sen kiinni. Pitkin vahvoin harppauksin nouset juoksuun eikä painava reppukaan sinua estä. Sinä lennät!
Kiusoittelet minua sillä, että olet saanut ohjata pienkonetta Helsingin yllä. Ensikertalaisena koneessa ja sinulle oli itsestään selvää, että lentopelien kokemus riittää! Siellä sinä kaartelit ja nauttit. MInä tunsin pientä värinää sydämen kohdalla, vaikka en edes silloin tiennyt sinun huimapäisyydestäsi. Tule vielä kotiin.
Eilen tanssimme. Rallattelimme "ystäväni, tuttavani" ja pyörimme olohuoneessa käsikynkkää. Sinun poninhäntäsi huiskui hyppelyiden tahtiin ja näin vahvistuneet leukaperäsi hymyssä. Sinun kasvosi ovat miehen kasvot, joissa on vielä hento häivähdys tuoreutta. Sinulle kasvaa vaalea parta.
Kun synnyit, sinulla oli karhun tassut. Tartuit elämään yhtä aikaa herkin ja vaativin käsin etkä laskenut irti, kun olit jotakin käsiisi saanut. Olit vahva jo silloin. Nyt käsiesi elämän virrat ovat kohonneet ja muodostavat kauniin kartan kämmenselkiin. Herkkyyttäsi et kuitenkaan ole menettänyt. Kynä liikkuu kädessäsi sulavasti ja piirtää kaunista viivaa.
Taaperona tahdoit suuren äänen voimalla mutta hyvin pian osasit tahtoa myös sanoin. "Kuule tulpa", sinä aloitit ja perustelit lapsen kielellä, miksi juuri sinun ajatuksesi on hyvä. Isäsi osasi kuunnella sinua ja minäkin opin. Viime aikoina olet pakottanut minut kuuntelemaan lisää, kun tempoilet elämän houkutusten kanssa. Joudut vielä noudattamaan minun näkemystäni hyvästä työstä ja luottamaan siihen, että vaatimukseni eivät ole kohtuuttomia. Olisiko hyvä äiti jos näkisin sinun tekevän päätöksilläsi itsellesi vahinkoa enkä sanoisi sitä sinulle vain sen tähden, että hankalista asioista on vaikea puhua?
En osaa kuvitella, millaista sinun elämäsi on aikuisena. Näen sinun kyllä toimivan ihmisten parissa ja näen sinussa vahvan olkapään. Näen sinussa toimeentarttujan, joka hoitaa asioita voimalla eteenpäin, mutta paljon tuossa kuvassa on vielä hämärää. Hyvä niin, sillä eihän minun kuulukaan sitä täydentää. Kynä, joka sinun kuvasi piirtää, on sinun herkän vahvoissa käsissäsi.
sinun
tulpa
Kiusoittelet minua sillä, että olet saanut ohjata pienkonetta Helsingin yllä. Ensikertalaisena koneessa ja sinulle oli itsestään selvää, että lentopelien kokemus riittää! Siellä sinä kaartelit ja nauttit. MInä tunsin pientä värinää sydämen kohdalla, vaikka en edes silloin tiennyt sinun huimapäisyydestäsi. Tule vielä kotiin.
Eilen tanssimme. Rallattelimme "ystäväni, tuttavani" ja pyörimme olohuoneessa käsikynkkää. Sinun poninhäntäsi huiskui hyppelyiden tahtiin ja näin vahvistuneet leukaperäsi hymyssä. Sinun kasvosi ovat miehen kasvot, joissa on vielä hento häivähdys tuoreutta. Sinulle kasvaa vaalea parta.
Kun synnyit, sinulla oli karhun tassut. Tartuit elämään yhtä aikaa herkin ja vaativin käsin etkä laskenut irti, kun olit jotakin käsiisi saanut. Olit vahva jo silloin. Nyt käsiesi elämän virrat ovat kohonneet ja muodostavat kauniin kartan kämmenselkiin. Herkkyyttäsi et kuitenkaan ole menettänyt. Kynä liikkuu kädessäsi sulavasti ja piirtää kaunista viivaa.
Taaperona tahdoit suuren äänen voimalla mutta hyvin pian osasit tahtoa myös sanoin. "Kuule tulpa", sinä aloitit ja perustelit lapsen kielellä, miksi juuri sinun ajatuksesi on hyvä. Isäsi osasi kuunnella sinua ja minäkin opin. Viime aikoina olet pakottanut minut kuuntelemaan lisää, kun tempoilet elämän houkutusten kanssa. Joudut vielä noudattamaan minun näkemystäni hyvästä työstä ja luottamaan siihen, että vaatimukseni eivät ole kohtuuttomia. Olisiko hyvä äiti jos näkisin sinun tekevän päätöksilläsi itsellesi vahinkoa enkä sanoisi sitä sinulle vain sen tähden, että hankalista asioista on vaikea puhua?
En osaa kuvitella, millaista sinun elämäsi on aikuisena. Näen sinun kyllä toimivan ihmisten parissa ja näen sinussa vahvan olkapään. Näen sinussa toimeentarttujan, joka hoitaa asioita voimalla eteenpäin, mutta paljon tuossa kuvassa on vielä hämärää. Hyvä niin, sillä eihän minun kuulukaan sitä täydentää. Kynä, joka sinun kuvasi piirtää, on sinun herkän vahvoissa käsissäsi.
sinun
tulpa
Terve Vesku!
En ole varma, miten sinua pitäisi lähestyä. Pitäisikö sinua puhutella rennosti, äijämäisesti vai herkästi. Olet niin monta ja monessa kuitenkin läsnä itsenäsi.
Kuulokkeistani kuuluu sinun riemuinen joululaulusi jylhästi laulettuna. Poikani naureskelivat äänenkäytöllesi, enkä enää halua kuunnella tätä levyäsi stereoista. Haluan sinun laulusi vain minun korviini, jolloin voin antaa omien tunteitteni olla läsnä ilman nuorten miesten hilpeää leikinlaskua. Minulle äänessäsi kuuluu hilpeys, ilo, kokemus, suru, haikeus, kaipuu, luopuminen, nautinto, lepo. Sinulla on ihmisen kokoinen ääni.
Ja sinun kasvosi ovat niin jylhän hauraat! Katselin sinua tänään kolmannen kerran Vernerin roolissa. Liikutuin - taas. Miten pienillä vivahteilla loit ihmiseen osuvan tunteen. "Tämä on niin romanttista!", sanoi 13-vuotias toisen kulttuurin poika, nähtyään sinun roolisuorituksesi. Minä näin sinun kasvoissasi avaruudet ja sielun.
Harvoin olen toivonut, että voisin tutustua johonkin julkisuuden henkilöön, mutta sinä olet poikkeus. Sinun viisaudestasi kaipasin tavoittaa pienen hipaisun.
sinun
tulpa
Kuulokkeistani kuuluu sinun riemuinen joululaulusi jylhästi laulettuna. Poikani naureskelivat äänenkäytöllesi, enkä enää halua kuunnella tätä levyäsi stereoista. Haluan sinun laulusi vain minun korviini, jolloin voin antaa omien tunteitteni olla läsnä ilman nuorten miesten hilpeää leikinlaskua. Minulle äänessäsi kuuluu hilpeys, ilo, kokemus, suru, haikeus, kaipuu, luopuminen, nautinto, lepo. Sinulla on ihmisen kokoinen ääni.
Ja sinun kasvosi ovat niin jylhän hauraat! Katselin sinua tänään kolmannen kerran Vernerin roolissa. Liikutuin - taas. Miten pienillä vivahteilla loit ihmiseen osuvan tunteen. "Tämä on niin romanttista!", sanoi 13-vuotias toisen kulttuurin poika, nähtyään sinun roolisuorituksesi. Minä näin sinun kasvoissasi avaruudet ja sielun.
Harvoin olen toivonut, että voisin tutustua johonkin julkisuuden henkilöön, mutta sinä olet poikkeus. Sinun viisaudestasi kaipasin tavoittaa pienen hipaisun.
sinun
tulpa
Hei Agnetha,
mikä klangi sinun äänessäsi onkaan! Niinkuin haju voi kutsua puoleensa ja saada alitajunnan värähtämään, niin on sinun äänesi ollut minulle innoste, joka saa mielen terävämmäksi. Kun jouduit luovuttamaan kaiken voittajallesi tai kiitit musiikista, niin minä lauloin äänettömästi mukana. Tiedäthän, miten sävelet soivat pään sisällä ja äänihuulet aukeavat, ilman että muut huomaavat.
Tyttönä pidin kaikesta, mitä teitte. En voinut kuvitellakaan muunlaisia sävelkulkuja koskettimiin tai torviin. Taustalaulut olivat juuri sitä mitä pitikin, enkä edes osannut kummastella taustalla laulavien miesten lapsellista "shuppiduidaa" - hupsua.
Tietysti aika muuttaa meistä jokaista ja tänään kuuntelen joitakin tuotoksianne huvittuneena. Silti jokin osa minusta on tavallista onnellisempi, kun saan kuulla sinun äänesi soinnin. Ehkä äänesi avaa portin menneeseen, jolloin musiikki oli reitti suloisiin unelmiin tai haikeisiin kaipuun ja menetyksen tunteisiin.
Tänään nuo tunnot eivät ole enää pelkästään haaveiltuja. Tämän päivän todellisuutta eläessäni, musiikkinne palauttamat tunnot saavat hymähtämään - miten pehmeää ja viatonta olivatkaan nuoret kipuilut!
sinun
tulpa
Tyttönä pidin kaikesta, mitä teitte. En voinut kuvitellakaan muunlaisia sävelkulkuja koskettimiin tai torviin. Taustalaulut olivat juuri sitä mitä pitikin, enkä edes osannut kummastella taustalla laulavien miesten lapsellista "shuppiduidaa" - hupsua.
Tietysti aika muuttaa meistä jokaista ja tänään kuuntelen joitakin tuotoksianne huvittuneena. Silti jokin osa minusta on tavallista onnellisempi, kun saan kuulla sinun äänesi soinnin. Ehkä äänesi avaa portin menneeseen, jolloin musiikki oli reitti suloisiin unelmiin tai haikeisiin kaipuun ja menetyksen tunteisiin.
Tänään nuo tunnot eivät ole enää pelkästään haaveiltuja. Tämän päivän todellisuutta eläessäni, musiikkinne palauttamat tunnot saavat hymähtämään - miten pehmeää ja viatonta olivatkaan nuoret kipuilut!
sinun
tulpa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)